Colorado Avalanche teki kovan peliliikkeen kauppaamalla joukkueensa tähtipelaajiin lukeutuvan Mikko Rantasen Carolina Hurricanesiin. Avalanche saattaa kuitenkin saada Rantaselle paikkaajan piakkoin.

Rantanen oli matkalla kohti kolmatta peräkkäistä yli sadan tehopisteen kauttaan, kun Avalanche kauppasi hänet Hurricanesiin. Colorado sai vaihtokaupassa muun muassa Martin Necasin ja saattaa saada pelaajatilanteeseen myös muuta helpotusta.

Lähes kolme vuotta sivussa pelikentiltä ollut Gabriel Landeskog on hiljalleen tekemässä konkreettista paluuta kaukaloon. The Denver Gazetten mukaan Landeskog on ollut jäällä viime aikoina enemmän kuin kertaakaan kauden 2022-23 jälkeen.

Landeskog pelasi edelliset pelinsä kevään 2022 finaaleissa ja on kärsinyt sen jälkeen polvivammoista. Nyt hän on päässyt takaisin jäille ja ruotsalaispelaaja saattaa tehdä paluun jo lähiaikoina.

Landeskogin paluu helpottaisi myös Rantasen jättämän aukon paikkaamista. Hän oli Coloradon kapteeni ennen loukkaantumistaan.