Jääkiekkoseura Helsingin IFK:n piti siirtyä pelaamaan vuonna 1997 Hartwall Arenalle yhdessä Jokerien kanssa. Toisin kuitenkin kävi.

Jokerit siirtyi suunnitellusti vuonna 1997 valmistuneeseen Areenaan, mutta HIFK pelaa tänäkin päivänä vielä Helsingin jäähallissa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

HIFK:n verkkosivuilla julkaistavassa 120 tarinaa IFK:sta-sarjassa käydään läpi kuviota, joka johti tähän lopputulokseen. Jokerit-pomo Hjallis Harkimo laski mielessään, että rahoitus on helmpompi saada kasaan, jos HIFK:kin siirtyy pelaamaan Pasilaan.

– Tarina on aika pitkä, HIFK:n entinen pomo Frank Moberg aloittaa videolla.

– Hjallis (Harkimo) keksi sitten, että jos hän saa IFK:n nimet papereihin, niin rahoituksen hankkiminen tälle hallille helpottuu, Moberg kertaa.

HIFK:lla oli olemassa jo aiesopimus Areenaan siirtymisestä. Lopullista sopimusta ei kuitenkaan koskaan syntynyt.

– Aiesopimuksessa meille luvattiin edullinen ottelukohtainen vuokra, meille luvattiin toimistotilat sinne ja meille luvattiin hallituspaikka halliyhtiössä, Moberg sanoo.

Sopimuksessa, joka IFK:n eteen kannettiin ei ollut ollenkaan Hjalliksen nimeä.

– Yleensä sopimuksissa on molempien osapuolien nimet, oli ne sitten aiesopimuksia tai lopullisia sopimuksia, Moberg muistuttaa.

HIFK sai lopulta Jokereilta lopullisen sopimuspaperin nenänsä eteen, mutta se oli täysin muuttunut.

– Siellä ei ollut ensimmäistäkään asiaa niin kuin oli ollut tässä aiesopimuksessa. Ei ollut hallituspaikkaa, ei toimistotiloja ja kaksinkertainen ottelukohtainen vuokra. Ruvettiin sitten miettimään, että mitä nyt tehdään, sillä tuskin tätä saadaan enää käännettyä niin, että nämä kaikki kohdat muuttuu, Moberg kertoo.

HIFK:n ratkaisu oli jäädä Helsingin jäähalliin pelaamaan. Harkimo on myöhemmin syyttänyt HIFK:ta petturiksi. Moberg näkee asian toisella tavalla.

– Silloinhan Hjallis haukkui sitten meidät lehdistössä pettureiksi ja väitti, että me ollaan syöty sanamme. Emme me syöneet sanojamme, hän söi, Moberg pamauttaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen jääkiekko oireilee – synkkä viesti Kajaanista (KiekkoUutiset.fi)