
Helsingin IFK tiedotti taannoin, ettei se hae enää ensi kaudelle lisenssiä Auroraliigaan eli naisten jääkiekon pääsarjaan.
Tiedote tuli sen jälkeen, kun MTV oli uutisoinut HIFK:n aikovan luopua koko naiskiekkotoiminnastaan.
HIFK perusteli vetäytymistään Auroraliigasta muun muassa sarjan uusilla lisenssiehdoilla ja sillä, ettei touhu ole sen mielestä kannattavaa taloudellisessa mielessä. HIFK korosti kuitenkin, ettei sen ole tarkoitus luopua naiskiekosta kokonaan.
HIFK on viestinyt, että se käy parhaillaan neuvotteluja lisenssiehtoihin liittyvistä asioista Auroraliigan kanssa, mutta liigapomo Henni Laaksosen mukaan asia ei kuitenkaan ole näin.
– Heidän näkemyksensä oli se, että lisenssi kasvattaa yksittäisen joukkueen kustannuksia. Syy herätti meissä ihmetystä, koska nettovaikutus on positiivinen lisenssin myötä, ja se on luotu ylipäätään edistämään seurojen taloudellisen tilanteen kasvua, Laaksonen kertoo Helsingin Sanomille.
– Haluamme tuoda nämä asiat esille, koska HIFK viestii mediassa, että meillä on neuvottelut käynnissä asian osalta. Se ei pidä paikkaansa, koska näistä ei enää neuvotella tässä vaiheessa. Eikä HIFK:sta olla oltu minuun missään yhteydessä, Laaksonen jatkaa ja kertoo edelleen odottavansa HIFK:n toimitusjohtajan Alexander Sneenin yhteydenottoa.
HS kertoi myös, ettei Sneen ole suostunut kommentoimaan tilannetta.