
Jääkiekon SM-liigan suurseurat HIFK, TPS, Tappara sekä Mestiksen kärkiseura Jokerit pelaavat nyt kovaa peliä kulisseissa.
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että seurat ovat palkanneet Jarmo Kekäläisen tekemään selvitystyötä siitä, mikä olisi paras mahdollinen sarjajärjestelmä Suomi-kiekon tulevaisuuden kannalta.
Kulisseissa on väläytelty sellaista vaihtoehtoa, että SM-liigassa pelaisi jatkossa enää vain 10 seuraa. 10 seuraa pelaisi sitten Mestistä. Mestiksestä voisi nousta SM-liigaan.
SM-liigan puheenjohtajan Jyrki Sepän mukaan suurseurojen ratkaisu tuli ainakin pienimuotoisena yllätyksenä.
– Kyllä se tuli siinä mielessä, kun ajatellaan mandaattia, jonka saimme helmikuun seminaarissa, jossa paikalla oli käytännössä kaikki merkittävät Suomi-kiekon edustajat keskustelemassa huippusarjakiekon uudistamisesta. Sieltä saimme yksimielisen mandaatin lähteä tekemään muutostyötä, Seppä vastasi Ilta-Sanomille.
– Prosessi on nyt aloitettu. Olemme tehneet perusteellista kartoitustyötä ja olemme hyvässä vaiheessa. Seuroille lähti aiemmin iso kysymyspatteristo, jolla kartoitamme seurojen todellista mielipidettä eri asioihin. Ei siis pelkästään, mitkä ovat tulevaisuuden sarjamuodot vaan myös taloudellisia toimintaedellytyksiä ja siirtymisen aikataulutusta, pelataanko osakeomisteisesti vai lisenssiperusteisesti ja niin edelleen.
Seppä tekee selväksi sen, että seurojen itsenäisesti käynnistämä selvitystyö on pettymys. Hän olisi toivonut toisenlaista ratkaisua.
– Pikkuisen minua häiritsee se, että halutaan esittää, että ollaan kypsänä liigan toimettomuuteen. Olen ollut melkein 10 vuotta Ilveksen puheenjohtajana, eikä koskaan aiemmin liigayhteisössä ole ollut näin aitoa yhteistä halua muuttaa asioita. Nyt kaikki ovat aidosti sitoutuneita tähän prosessiin. Nyt vain pitää saada päätökset tehtyä, jotta pääsemme oikeasti uudistumaan, Seppä pamautti suoraan.