
Jonne Virtasen luotsaaman Jukurien valmennusryhmässä on tapahtunut muutoksia. Mika Järvinen aloittaa Jukurien maalivahtivalmentajana.
Jukurien aiempi maalivahtivalmentaja Riku Helenius suuntaa urallaan uusiin haasteisiin.
– Rikulle tuli mahdollisuus edetä urallaan. Iso kiitos Rikulle ajasta Jukurien organisaatiossa, Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen kertoo mikkeliläisseuran verkkosivuilla.
Järvinen työskenteli viime kaudella maalivahtivastaavana Juniori-Jukureissa.
– Mika on tehnyt hyvää työtä meidän junioripuolella ja hänellä on kirkas silmä valmentamiseen. Tilanne tuli nopeasti eteen, mutta saimme tehtävään intohimoisen lätkäjätkän, jolla on paljon annettavaa meidän maalivahdeille, Hakkarainen sanoo.
Myös Viron maajoukkueen maalivahtivalmentajana työskennelleen Järvisen sopimus Jukurien kanssa kattaa kaksi seuraavaa kautta.
– Nopeasti kaikki asiat eteni, mutta tämä oli helppo päätös. Tuttu organisaatio ja omalle uralle steppi eteenpäin. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Olen vielä nuori maalivahtivalmentaja, mutta erittäin intohimoinen ja annettavaa kyllä on. Innoissani odotan, että päästään veskarien kanssa hommiin, Järvinen kertoo.
Järvinen torjui omalla pelaajaurallaan 361 Liigan runkosarjaottelua KalPan, Jokerien, HPK:n, Sportin ja Jukurien maalilla. Lisäksi kokemusta kertyi muun muassa KHL:stä, Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta DEL2-liigasta, Ruotsin toiseksi ja kolmanneksi korkeimmilta sarjatasoilta.
Järvisen pelaajaura päättyi 2021–22. Mikkelin Jukureissa Järvinen pysäytteli kiekkoja Liiga-kaudella 2020–21.