
Kärppien ja puolustaja Miika Koiviston, 34, välinen sopimus on purettu yhteisymmärryksessä seuran ja pelaajan välillä. Kärpät tiedotti asiasta tiistaina.
Koivisto on siirtymässä loppukaudeksi Ruotsiin. Hockeynews-sivusto uutisoi Koiviston siirtyvän Olli Jokisen luotsaaman SHL-seura Timrån riveihin loppukauden mittaisella sopimuksella.
Koivisto palaa kuitenkin mediatietojen mukaan ensi kaudeksi SM-liigaan, jossa hänen uusi seuransa olisi Vaasan Sport.
Vuoden 2019 maailmanmestari Koivisto edusti Kärppiä ensimmäisen kerran kaudella 2017-2018 Se kausi päättyi oululaisseuran historian kahdeksanteen mestaruuteen. Koivisto palasi Kärppiin kaudelle 2023-2024.
Runkosarjaotteluita Koivistolle kertyi viime ja kuluvan kauden aikana yhteensä 101. Näissä hän kirjautti kaikkiaan tehot 7+54=61.