
Jori Lehterä on varmaan suosittu mies St. Louis Bluesin tulokaspelaajien keskuudessa. Nuorella kaudella kaksi Blues-keltanokkaa on päässyt tekemään ensimmäisen NHL-maalinsa. Kumpikin osuma on syntynyt Lehterän tarjoilusta.
St. Louis kukisti tiistaina Calgary Flamesin vieraissa 4-3. Bluesin saldo on nyt kaksi voittoa ja yksi tappio.
Lehterä tarjoili kauden avauksessa hyökkääjälupaus Robbie Fabbrin ensimmäisen NHL-osuman, joka oli kamppailun voittomaali. Fabbri ei enää tiistaina luistellut Lehterän rinnalla, sillä hän oli saanut aivotärähdyksen lauantain Minnesota-tappiossa.
Calgary johti ensimmäisellä tauolla 2-1. St. Louis tuli tasoihin toisen erän alussa kesähankinta Troy Brouwerin maalilla.
Vain kaksi minuuttia myöhemmin tulokaspuolustaja Colton Parayko vei St. Louisin ensimmäisen kerran ja samalla lopullisesti johtoon. Parayko laukoi ensimmäisen NHL-maalinsa ylivoimalla Lehterän syötöstä.
195-senttinen Parayko, joka on yksi ´syyllinen´ siihen, että Petteri Lindbohm joutui farmiin, osui uudestaan 32 sekuntia ennen jälkimmäistä taukoa. 22-vuotias kanadalainen maalasi jälleen siniviivalta lähteneellä rannelaukauksella.
Calgaryn David Jones kavensi heti päätöserän alussa. Tasoitusta ei kuitenkaan nähty ja Flames hävisi kauden toisenkin kotiottelunsa.
CALGARY – ST.LOUIS3-4 (2-1,0-3,1-0)
1-0 Mason Raymond (Dennis Wideman, Michael Frolik) 1:14
1-1 Scottie Upshall (Paul Stastny, Troy Brouwer) 16:46
2-1 Jiri Hudler (Johnny Gaudreau, Dennis Wideman) yv 17:31
2-2 Troy Brouwer (David Backes) 22:49
2-3 Colton Parayko (Jori Lehterä, Alex Pietrangelo) yv 24:47
2-4 Colton Parayko (Alexander Steen, Vladimir Tarasenko) 39:28
3-4 David Jones (Michael Frolik) 41:42
Maalivahdit
CGY: Jonas Hiller 28 laukausta/24 torjuntaa
STL: Brian Elliott 18/15
Joni Ortio, Calgary ei kokoonpanossa
Karri Rämö, Calgary varamaalivahtina
Jori Lehterä, St.Louis 0+1, -1, 0, 0, 16:10
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.