
Toronto Maple Leafsin suomalainen NHL-puolustaja Jani Hakanpää ei pysty osallistumaan 4 Nations Face-off-turnaukseen.
Asian vahvisti hänen seuransa Toronto lauantai-iltana Suomen aikaa.
Uutinen on tietysti valitettava, mutta odotettu. Hakanpää on pystynyt pelaamaan tällä kaudella loukkaantumisten takia vain kaksi ottelua NHL:ssä.
Jääkiekkoliitto kertoi lauantaina, että korvaajista ilmoitetaan ensi viikolla.
Korvattavaa riittää, sillä jo aiemmin oli ilmoitettu, ettei Dallasin tähtipuolustaja Miro Heiskanen pysty osallistumaan turnaukseen. Heiskanen on loukkaantunut.
Mahdollisia korvaajia mietittäessä esiin nousevat ainakin Henri Jokiharjun ja Urho Vaakanaisen nimet. Vaakanainen on pelannut tällä kaudella 25 ottelua tehoin 0+6 ja Jokiharju 36 ottelua tehoin 1+3. Vaakanainen edustaa New York Rangersia ja Jokiharju Buffalo Sabresia.
Heiskasen pois jääminen heikensi kuitenkin hyvin merkittävällä tavalla Suomen puolustuksen iskukykyä. Leijonien puolustuskalustosta puuttuu nyt kiekollinen osaaminen tyystin.
4 Nations Face-off-turnaus pelataan Pohjois-Amerikassa 12.-20. helmikuuta.
Ville Hirvonen