
Jääkiekon SM-liigassa pelaava HIFK ilmoitti torstaina merkittävästä jatkosopimuksesta. Puolustaja Ilari Melart jatkaa HIFK:ssa vielä kaksi seuraavaa kautta.
– Mielettömän hieno juttu, Melart kommentoi tuoretta sopimustaan HIFK:n verkkosivuilla.
– Tämä on paikka, missä haluan olla. On sanomattakin selvää, että uran jatkuminen HIFK:ssa ja Stadissa on iso juttu minulle, mutta myös perheelleni, HIFK:n kippari jatkoi.
Melart palasi pitkältä ulkomaiden kierrokseltaan HIFK:hon kaudeksi 2022-2023. SM-liigassa hän on edustanut pelkästään kasvattajaseuraansa HIFK:ta. Melart voitti keväällä 2011 HIFK:n paidassa Suomen mestaruuden.
– Meillä oli kova halu jatkaa ”Lädän” kanssa. Me tarvitsemme erilaisia vahvuuksia ollaksemme menestyvä jääkiekkojoukkue, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kertoo.
– Melartin vahvuuksia ovat joukkueelle pelaaminen, puolustuspeli ja fyysinen pelaaminen – ja siinä hän on tämän sarjan kärkiosaajia. ”Lädä” tuo kentälle ja koppiin johtajuutta. Hän on nähnyt ja kokenut paljon eikä pienestä hetkahda ja luo sitä kautta luottamusta ympärilleen. Pitää aina omien puolta ja pitää huolta joukkueen ilmapiiristä. Arjessa Melartilla on iso rooli. Hän osaa vaatia paljon itseltään, mutta myös muilta. Melart on yksi suunnannäyttäjistä etenkin meidän nuoremmille pelaajille ja antaa heille myös tukea arjessa, Pesonen jatkoi.