Lappeenrannan SaiPa on ollut tämän jääkiekon SM-liigakauden sensaatiojoukkue. SaiPa sijoittui vastoin kaikkia ennakko-odotuksia viidenneksi runkosarjassa ja pudotti ensin TPS:n ja aseettomaksi jääneen HIFK:n jatkosta.
Lappeenrannassa pelataan nyt siis kahden komean pudotuspelivoiton jälkeen välieriä ensi kertaa sitten vuoden 2014.
Samalla Lappeenrantaan on rakentunut upea jääkiekkohuuma. Tuntuu siltä, että koko kaupunki elää ja hengittää nyt SaiPaa.
SaiPan urheilullinen kasvutarina on ollut upea ja ennen kaikkea hämmentävän nopea. Sputnikit olivat viime keväänä tiettävästi todella lähellä jopa konkurssia, mutta sitten kaikki muuttui. SaiPa pestasi Raimo Helmisen päävalmentajaksi ja loppu on jo tässä vaiheessa historiaa. Tätä kevättä muistellaan Lappeenrannassa vielä vuosikymmenien päästä, kävi mitalipeleissä sitten ihan miten tahansa.
Kevään 2014 jälkeen SaiPa ei ole SM-liigassa pärjännyt. Itseasiassa se oli vuosikausia koko pääsarjan surkein joukkue. Yleinen vitsin aihe.
Nyt SaiPa on pärjännyt ja siitä on tullut myös median lemmikki. Mutta kyllä täytyy hieman ihmetellä sitä, missä nämä kaikki SaiPan vankkureihin nyt sankoin joukoin hypänneet ihmiset ovat piileskelleet viimeiset 10 vuotta? Missä he olivat silloin, kun SaiPa olisi eniten kaivannut kannattajiensa tukea räpiköidessään onnettomassa alhossa?
On tietysti selvää, että menestymättömyys näkyy yleensä negatiivisesti katsojamäärissä. Mutta Lappeenrannassa ero on nyt ollut hämmentävän räikeä menestyvän SaiPan ja ei-menestyvän SaiPan välillä. Jälkimmäinen kun tuntui olevan myös kotipaikkakunnallaan jonkinlainen naurunaihe.
Jääkiekkovalmentaja Kai Suikkanen on aikanaan tiivistänyt tämän ilmiön hyvin osuvalla tavalla. Suomea sanotaan usein urheiluhulluksi maaksi, mutta kuten Suikkanen on osuvasti todennut: Suomi ei ole urheiluhullumaa, se on menestyshullumaa.
Tämän väittämän paikkaansa pitävyyden Lappeenrantaan syntynyt kiekkohuuma alleviivaa oikein paksulla tussilla.
