Helsingin Jokerit onnistui torstai-iltana tempussa, minkä ei olettanut olevan edes mahdollista liigakarsintojen ensimmäisen ottelun perusteella.

Tiistaina Lahdessa Pelicans oli ollut kaikessa parempi ja voitti 5-0. Näytti siltä, että joukkueiden välinen tasoero on niin suuri, ettei tästä saada kunnon sarjaa millään aikaiseksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Torstaina Jokerit oli kuitenkin aivan erilaisella jalalla liikenteessä. Jokerit pelasi pääosin todella hyvin, vaikka tasoero SM-liigan ja Mestis-nipun välillä näkyikin edelleen välillä.

Mutta Jokerit uskalsi nyt pelata. Risto Dufva oli saanut joukoilleen teroitettua ilmeisesti sitä, ettei pelkäämällä voiteta yhtään jääkiekko-ottelua.

SM-liigan kriisiseura Pelicans näytti sitten torstaina Helsingin jäähallissa ne toiset ja rumat kasvonsa. Lahtelaisten otteista paistoi ajoittain jopa tietynlainen välinpitämättömyys, joka on tietysti anteeksiantamatonta.

Pelicansin ottaessa maalivahtinsa pois kolmannen erän lopussa, näytti siltä, että lahtelaiset kävivät vähän puolihuolimattomasti iskemässä pelin tasoihin ja jäi sitten odottelemaan vain jatkoeriä. Jatkoerissäkin Pelicans sai ajottain väännettyä Jokerit ihan karmeaan pesukoneeseen, mutta viimeinen naula ja voittomaali jäi nyt tekemättä. Se voi vielä maksaa paljon.

Henkisesti tilanne kääntyi nyt täysin. Jokerit ymmärsi nyt, että sillä on tässä leikissä ihan oikeasti mahdollisuus. Nyt jännitetään vain sitä, mitä Pelicans tajusi. Vai tajusiko sittenkään mitään? Molemmat vaihtoehdot ovat tämän kauden Pelicansin kohdalla täysin mahdollisia.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Analyysi: Unohtakaa Mikko Rantanen – tässä syy Dallasin lentokeliin (Siniviiva.fi)