
Miten on mahdollista, että ”kengännauhabudjetilla” operoiva Saimaan Pallo pelaa SM-liigan finaaleissa? Se kysymys on tullut mieleen monta kertaa viimeisen vuorokauden aikana.
SaiPan menestys on ollut suurin piristysruiske SM-liigalle vuosikausiin – kenties suurin koskaan.
SaiPan menestyminen ei pitänyt olla mahdollista. SaiPan budjetilla ja pelaajamateriaalilla ”ei pitäisi” pelata finaaleissa. Mutta onneksi urheilussa ei ole kyse budjeteista, vaan yksinkertaisuudessaan siitä, kuka pelaa parhaiten. Ja SaiPa ja KalPa ovat pelanneet tällä kaudella parasta kiekkoa – ja myös viihdyttävintä.
SaiPa kelpaa esimerkiksi monelle, mutta erityisen tarkasti SaiPan tarina kannattaisi tavata alusta loppuun Tampereella, Oulussa, Lahdessa sekä Helsingissä.
Tampereen Ilves on tehnyt tasaista matkaa SM-liigan huipulle jo vuosia, mutta silti se kirkkain on jäänyt puuttumaan. Voidaan sanoa, että Ilveksen putoaminen jo välierävaiheessa KalPalle on merkittävä pettymys.
Mutta Ilves ei ole se jättiläinen, minkä pitäisi eniten harrastaa itsetutkiskelua. Vielä suurempi peiliin katsomisen paikka on HIFK:ssa, Kärpissä ja Pelicansissa.

Puhtaasti urheilullisesti asiaa tarkasteltaessa Pelicans oli suurseuroista se tämän kauden suurin floppi. Pelicans joutui karsimaan sarjapaikastaan Jokereita vastaan, mutta säilytti lopulta sarjapaikkansa.
Kärpät on floppilistalla heti toisena. Se jäi kokonaan pudotuspelien ulkopuolella. Sillä ei ole juuri ole merkitystä, että maksoiko Kärppien tämän kauden joukkue huhutut neljä miljoonaa euroa vai vähemmän. Yhtä kaikki, kausi oli valtava pettymys.
HIFK:n kausi oli tuttu ja turvallinen. Mestaruus ei ollut taaskaan edes lähellä, vaan SaiPa laittoi stadilaiset lomille suoraan neljässä ottelussa puolivälierissä. Kuten hyvin tiedetään, ei tämä ollut IFK:n tämän kevään suurin ongelma. Pian kauden päättymiseen jälkeen ensin tuli tieto, ettei HIFK aio hakea lisenssiä tulevalle kaudelle Aurora-liigaan ja heti perään niin sanottu hierojakohu.
MTV uutisoi jo ennen HIFK:n virallista tiedotetta, että seura olisi aikeissa lopettaa koko naisjääkiekkotoimintansa. IFK väitti myöhemmin, että ihan näin radikaalista jutusta ei ole kuitenkaan kyse.
Herää kysymys, yrittikö IFK vain sammuttaa tulipaloja Maikkarin uutisen jälkeen? MTV vakuutti saaneensa useammasta lähteestä tiedon uutisensa pohjalle. Allekirjoittanut myöntää epäilleensä Maikkarin uutisen paikkaansa pitävyyttä, mutta IFK:n tämän hetken tiedotuspolitiikan perusteella asiaa on joutunut pohtimaan uudessa valossa.
No, se siitä. Joka tapauksessa HIFK:n – kuten monen muunkin – suurseuran kannattaa seurata nyt tarkasti ilmaista esimerkkiä, mitä SaiPa tarjoilee. SaiPa on näyttänyt, että syvästäkin alhosta on mahdollista nousta nopeasti huipulle. Ja jopa todella pienellä budjetilla.
Ville Hirvonen