Havahduin maanantai-iltana television ääressä ja koin hyvin vahvan Déjà-vu-ilmiön. Olen nähnyt ja kokenut tämän joskus aiemminkin.
Katselin Ässien ja KalPan välistä SM-liigan kuudetta puolivälieräottelua. Ässät tuli sähikäisen lailla päälle heti ottelun alussa ja voitti hurmioituneen Isomäen kotiyleisönsä edessä ottelun lopulta tylysti maalein 5-0.
Samalla Ässät tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 3-3. Edessä on keskiviikkona Kuopiossa pelattava tarunhohtoinen Game seven.
Ässien ja KalPan ottelusarjassa on käänteitä riittänyt. Ensin niskan päällä oli KalPa, kun taas nyt viimeiset kaksi peliä ovat kääntäneet asetelman täysin toiseen suuntaan. Yhtäkkiä Ässät onkin sarjassa hyvin vahvasti niskan päällä ja on jopa selvä suosikki seiskapelissä.
KalPa on halunnut sitkeästi eroon maineesta, missä savolaisjoukkue nähdään sympaattisena isojen kiusaajana, mutta menestys kiertää kuitenkin. KalPa profiloitunut vauhtikoneeksi, joka pärjää runkosarjassa, mutta hyytyy keväisin. Näitä merkkejä ei ollut nähtävissä vielä Ässät-sarjan alussa.
Mutta nyt on. KalPa on ollut surkean pehmeä viimeiset kaksi ottelua ja äijämäinen Ässät on vienyt sitä kuin kuoriämpäriä.
Jarno Pikkaraisen laadukkaasti valmentamassa joukkueessa on nyt vahvasti samoja merkkejä kuin keväällä 2013. Tuona hulluna keväänä Ässät jyräsi Suomen mestariksi.
Kanada-maljaa ei tietenkään vielä kannata kiikuttaa kohti Poria, mutta eittämättä jotain samaa tässä ässäjoukkueessa on. Se pelaa laadukasta lätkää ja pystyy hyydyttämään vastustajan vahvuudet lähes täydellisesti. Kahteen edelliseen otteluun se ei ole antanut Kalevan Pallolle maaliakaan.
Keväällä 2013 porilaisten suurin sankari oli Antti Raanta. Komean uran NHL:ssäkin pelannut maalivahti oli tuolloin maaginen. Nyt Ässien maalia vartioi ruotsalainen Niklas Rubin, SM-liigan paras maalivahti. Se antaa aikamoisen vahvan pohjan taas yhdelle hullulle porilaiselle kiekkokeväälle.
