
Patrik Laine seurasi sivusta koko kolmannen erän, kun Montreal Canadiens hävisi toistamiseen Washington Capitalsille. Laineen esitykset pudotuspeleissä ovat jättäneet paljon toivomisen varaa.
Laine pelasi kahden ensimmäisen erän aikana hieman päälle 10 minuuttia, muttei saanut jääaikaa lainkaan kolmannessa erässä, kun päävalmentaja Martin St. Louis tiivisti joukkueen peluutusta. Suomalaisittain ottelu oli synkkä, sillä Joel Armia kirjautti koko joukkueen pienimmät minuutit oltuaan jäällä reilut seitsemän minuuttia.
Armia käväisi kolmannessa erässä jäällä vain yhdessä vaihdossa, mutta Lainetta ei komennettu kentälle edes, kun Montreal haki kavennusta ilman maalivahtia.
– Valmentaja sinun on tehtävä päätöksiä. Menet fiiliksen mukaan ja mielestäni joukkue vastasi hyvin, kun kavensimme peluutusta ja mielestäni se antoi meille mahdollisuuden. Ikävä kyllä emme saaneet seuraavaa maalia, mutta mielestäni siihen oli mahdollisuudet, muttemme vain hyödyntäneet tilannetta, St. Louis totesi ottelun jälkeen.
Laineen osalta tilastot kertovat karua kieltään miksi hänet jätettiin penkille kolmannessa erässä. Laine on kahdessa pudotuspelissä ollut jäällä noin 18,5 minuuttia tasakentällisin, mutta hänen ketjunsa ei ole saanut aikaan ainuttakaan vaarallista maalipaikkaa.
Samaan aikaan Washington on pystynyt luomaan 11 huippupaikkaa Laineen ollessa kentällä ja hänen ketjuaan vastaan on tehty kaksi maalia. Laine oli todistamassa aitiopaikalta ensimmäisen ottelun voittomaalia, kun hän unohti Aleksandr Ovetshkinin maalin edustalle vapaaksi.