
Lahden Pelicans on pelannut vaikean kauden SM-liigassa, mutta HIFK:lle lahtelaiset ovat olleet ylitsepääsemätön vastus.
Pelicans ja HIFK kohtasivat tiistaina kolmannen kerran tällä kaudella ja Pelicans nappasi jo kolmannen voittonsa helsinkiläisistä. Tällä kertaa se irtosi maalein 1-0 jatkoajalla.
Jatkoaika ehti vanhentua Lahdessa aikaan 2.24, kun Lubos Horky leikkasi näyttävästi keskelle ja yllätti terävällä rannelaukauksellaan hyvän ottelun pelanneen Niko Hovisen.
Tätä ennen toki HIFK:llakin oli ollut loistopaikka voittaa peli, kun Iiro Pakarinen pääsi jatkoajalla yksin läpi, mutta Jasper Patrikainen torjui.
Patrikainen oli ottelun ehdoton ykköshahmo. Hän torjui 23 kertaa ja mukaan mahtui muutamia paraatipelastuksia. Näillä otteilla Pelicans ei enää tälle kaudella uutta ykkösmaalivahtia tarvitse.
Yksi tilanne kuumensi tunteita Lahdessa ylitse muiden. Toisessa erässä HIFK:n Micke Åsten ja Pelicansin tähtipelaaja Aatu Jämsen törmäsivät yhteen keskialueella ja Jämsen loukkaantui. Åstenille tuomittiin tilanteesta kahden minuutin rangaistus polvitaklauksesta. Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä ei voinut tätä sulattaa millään, vaan kävi todella kuumana.
Sarjataulukossa HIFK jatkaa edelleen kolmantena. Pelicans on nyt seitsemäntenä.
Lue myös: Kärpät potki Lauri Marjamäen ulos – tulos ei muuttunut mihinkään