Pelicans koki kotonaan tylyn löylytyksen, kun Jukurit riepotteli sitä playoutissa 8-3. Pelicans kaatui ottelussa jäähyilyyn.

Pelicans otti ottelussa peräti 13 kahden minuutin rangaistusta ja yhden pelirangaistuksen. Jäähyt kostautuivat tylyllä tavalla, kun kaikki Jukurien osumat tulivat ylivoimalla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Ei tuolla minuuttimäärällä alivoimaa ei pysty voittamaan eikä pelaamaan kiekkoa. Me keskityimme kyllä ihan epäolennaisiin asioihin ja kaikki käytännössä lässähti jäähymäärään. Kyllä meillä on, etenkin tuolla henkisellä puolella, työnsarkaa, Pelicansin päävalmentaja Sami Kapanen aloitti ottelun perkaamisen.

Pelicansin pelaajien suut kävivät tuomariston suuntaan tiukkaan sävyyn ja myös Pelicansin maskotti sai lähtöpassit erotuomaristolta pelin aikana.

– Ne asiat mitkä tällä hetkellä mieltä vaivaavat ja painavat, niin ne hidastavat meitä ja vievät meitä väärään suuntaan. Sen johdosta kiekon pelaaminen on tällä hetkellä aika vaikeaa ja tuloksentekokyky on tällä hetkellä olematon.

– Kun meillä ei ole ajatus riittävästi oikeissa asioissa, niin tuska kasvaa ja tätä kautta hermokontrolli pettää. Siitä pitää varmasti itse ottaa paljon vastuuta, että joukkue on ollut tämän illan aikana huonossa henkisessä tilassa, ja sellainen kurittomuus mikä tänään oli.

Kapanen ei lähtenyt syyttelemään tuomareita ottelussa, vaan osoitti enemmänkin omille pelaajilleen peiliä.

– Tuomarilinja oli tänään ehkä erilainen ja herkempi kuin aikaisemmissa peleissä on ollut, mutta kyllä se olisi pitänyt viimeistään ensimmäisen erän aikana huomata, että mikä se tämän päivän linja on, Kapanen huomautti.

Pelicans on nyt ottelusarjaa 1-2-tappiolla. Sarjapaikkansa säilyttää neljällä voitolla.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen jääkiekko oireilee – synkkä viesti Kajaanista (KiekkoUutiset.fi)