
Jääkiekon Suomen mestaruus viime keväänä Rauman Lukolle kalliiksi. Seura julkaisi viime tilikauden lukemansa torstaina.
Lukko tiedotti torstaina, että sen taustayhtiön tulos jäi 2,47 miljoonaa euroa tappiolliseksi tilikaudella 2021.
Lukon mukaan tappiot syntyivät koronapandemian ja siitä aiheutuvien rajoitusten myötä.
– Kassavirta (tapahtuma- ja ravintolatoiminnassa) jäi heikoksi, minkä lisäksi historialliseen mestaruuteen johtanut pitkä kausi täysine kuluineen näkyi tilikauden tuloksessa, Lukko kertoo tiedotteessa.
Lukko otti silti varmasti mielellään mestaruuden vastaan, sillä se oli sille vasta historian toinen. Edellinen oli tullut keväällä 1963.
Lukolla ei ole mitään hätää. Se kuuluu konserniin, jonka emoyhtiö on Contineo Oy. Se pyörittää liiketoimintaa peräti 130 miljoonan euron liikevaihdolla. Sen tytäryhtiöihin kuuluvat Rauman Lukko Oy ja RTK-palvelu Oy.
Lue myös:SM-liigan tehopuolustaja siirtyy NHL:ään
Lue myös:Sieltä se tuli – HIFK löi merkittävän pelaajasopimuksen pöytään