
Jääkiekon MM-kisojen 2020 peruminen saattaa vaikuttaa myös Suomen tulevaan kisaisännyyteen.
Vuoden 2022 kisat on määrä pelata Suomessa. Suomen Jääkiekkoliiton mukaan tilanne on vielä epäselvä.
– IIHF (kansainvälinen jääkiekkoliitto) päättää myöhemmin, mitä päätös perua kevään 2020 MM-kisat tarkoittaa tulevien kisojen näkökulmasta, liitto kertoo Leijonat.fi-palvelussaan.
– Jos kisat siirtyvät vuodella eteenpäin, myös Suomelle vuodelle 2022 myönnetyt MM-kisat siirtyvät keväälle 2023.
Esimerkiksi naisten MM-kisoissa järjestäjävastuu saattaa siirtyä. Ehdotuksen mukaan kisat pelattaisiin ensi vuonna Kanadan Halifaxissa ja Trurossa, joiden oli määrä toimia kisapaikkoina tänä keväänä.
IIHF vahvisti lauantaina, että vuoden 2020 MM-kisat on peruttu.