Tappara on tehnyt neljän vuoden mittaisen sopimuksen maalivahti Christian Heljangon kanssa. Heljanko toimi Tapparan kolmen peräkkäisen mestaruuden takuumiehenä.

Kolmeen peräkkäiseen suomenmestaruuteen ja yhteen CHL-mestaruuteen Tapparan torjunut 28-vuotias Heljanko on palkittu kolmesti Urpo Ylönen -palkinnolla, joka luovutetaan Liigan parhaalle maalivahdille. Heljanko on ainut maalivahti, joka on voittanut kyseisen palkinnon kolmesti peräkkäin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Askolassa syntynyt Heljanko siirtyi Tapparan organisaatioon vuonna 2016 ja teki Liiga-debyyttinsä kaudella 2017–18. Kahdeksan vuoden ajanjakso Tampereella huipentui kolmeen peräkkäiseen suomenmestaruuteen, jonka jälkeen maalivahti siirtyi kaudeksi 2024–25 Ruotsin SHL:ään. Linköping HC:sta matka jatkui loppukaudeksi Saksan DEL-Liigaan ERC Ingolstadtsiin. Ingolstadtissa Heljanko pelasi kuusi runkosarjaottelua sekä 11 playoffs-ottelua, kunnes joukkueen matka päättyi välieriin. Hän pelasi myös yhden EHT-ottelun joulukuussa, torjuen Suomen 3–0-voittoon Ruotsia vastaan.

– Olen viettänyt urani parhaat hetket ja vuodet Tampereella. Tästä seurasta ja yhteisöstä on tullut minulle toinen perhe, ja olen erittäin kiitollinen kaikesta siitä mitä täällä olen saanut kokea. Tuntuu hyvältä olla taas kotona, kommentoi Heljanko Tapparan verkkosivuilla.

– Heljanko on erinomainen maalivahti ja päätös oli helppo, kun kuulimme pelaajan olevan halukas palaamaan takaisin. Hienoa, että saimme tehtyä pitkän sopimuksen Heljangon kanssa, olemme siihen erittäin tyytyväisiä, kommentoi Tapparan urheilupäällikkö Janne Lahti.

LUE MYÖS: Haastattelu: 29 vuoden odotus päättyi villeihin voitonjuhliin – ”4 päivää on juhlittu” (Siniviiva.fi)