
Lukko piti mestaruushaaveensa elossa, kun se puristi pakkovoiton SaiPasta 3-2-voitolla. Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä hehkutti pelin tasoa.
Lukko oli jo toinen jalka ulkona finaaleista, kunnes Eric Gelinas iski 2-2-tasoitusmaalin vajaat kaksi minuuttia ennen loppua Lukon pelatessa ilman maalivahtia. Jatkoerää ehdittiin pelata reilut kolme minuuttia ennen kuin Lukko iski ratkaisevan osuman ja pakotti otteluparin kuudenteen peliin.
– Minun mielestäni tämä oli kovatasoisin ottelu tähän mennessä, jos katsoo koko tuota ottelua ihan minuutista yksi ihan loppuun. Molemmat joukkueet pistivät ihan parasta pöytään ja jokaisesta metristä taisteltiin, Lämsä arvioi ottelun jälkeen.
Lukko nappasi voiton vaikeimman kautta, kun Gelinasin loppuhetken tasoituksen jälkeen raumalaiset saivat jäähyn vain muutama sekunti ennen pelin loppua. Näin ollen he joutuivat aloittamaan jatkoerän alivoimalla, mutta selvittivät tilanteen ja lopulta ottelun.
– Olipahan huima ilta, ja mielestäni vielä tuo ottelun draamankaari, kuinka se tänään kulki. Saimme loppuun tasoituksen ja sitten heti kova jäähyntappo siihen jatkoerän alkuun. Siitä kovasti voimaa joukkueelle ja voittomaali. Hieno suoritus joukkueelta ja he mielestäni näyttivät kuinka paljon luonnetta tuosta kopista löytyy, Lämsä kehui omiaan.