
Toronto Maple Leafs oli parempi ”Ontarion taistelun” toisessakin näytöksessä NHL:n pudotuspeleissä tiistaina. Kotikaukalossaan pelannut Toronto kukisti Ottawa Senatorsin jatkoajalla 3-2.
Ottawa vei kamppailun laukaukset nimiinsä 28-21 ja nousi kahden maalin takaa rinnalle. Se jäi lopulta laihaksi lohduksi, kun Toronton Max Domi iski ratkaisun ensimmäisessä jatkoerässä ajassa 63.09.
Toronto ja Ottawa kohtasivat vuosituhannen alussa pudotuspeleissä neljä kertaa viiden vuoden sisään. Maxin isä Tie Domi edusti tuolloin Maple Leafsia. Enemmänkin jäähyistään tunnettu Tie teki NHL-urallaan seitsemän playoff-maalia. Maxilla on niitä kasassa nyt kahdeksan.
Toronto karkasi ensimmäisen reilun kahdeksan minuutin aikana 2-0 -johtoon. Verkkoa heiluttivat puolustaja Morgan Rielly ja ylivoimalla viimeistellyt John Tavares, jotka olivat osuneet myös joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa sunnuntaina.
Ylivoimalla osunut Brady Tkachuk käynnisti Ottawan nousun toisen erän lopussa. Senators-kapteenin syöttöyritys omien jalkojensa välistä päätyi verkkoon Toronton pelaajan kautta. Maali oli Tkachukille uran ensimmäinen pudotuspeleissä. Adam Gaudetten ohjaus toi Senatorsin tasoihin viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Toronto johtaa nyt voitoin 2-0. Ottelusarja siirtyy seuraavaksi Ottawaan, missä Senators pääsee isännöimään ensimmäisiä playoff-pelejään sitten kevään 2017.