Toronto Maple Leafs kukisti Detroit Red Wingsin vieraissa rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 5-4 NHL:n harjoitusottelussa perjantaina. Avauserän jälkeen Maple Leafsin tolppien väliin tullut Vesa Toskala torjui kamppailussa 29 laukausta. Ensimmäiset 20 minuuttia pelannut Toronton ruotsalaisvahti Jonas Gustavsson pysäytti kaikki seitsemän kiekkoa. Viime viikolla pienessä leikkauksessa käyneelle Gustavssonille minuutit olivat ensimmäiset NHL:ssa.
Gustavsson siirtyi kesällä kovalla kohulla Elitserienistä Torontoon. USA:n yliopistosarjan kautta Maple Leafsiin tullut toinen ruotsalaistulokas Viktor Stalberg (2+1) auttoi puolestaan tehoillaan vieraat 3-0 -johtoon. Detroit teki kuitenkin neljä seuraavaa maalia ja Toronto selvisi jatkoajalle vasta ajassa 58:49 Mikhail Grabovskintasoitettua.
Detroitin osumista vastasivat Niklas Kronwall (2+0) ja Johan Franzen (2+1). Valtteri Filppula syötti Kronwallin tekemän Red Wingsin ensimmäisen maalin, joka aloitti isäntien nousun toisen erän jälkipuoliskolla. Pavel Datsyuk (0+3) oli puolestaan mukana Detroitin kolmessa viimeisessä osumassa.
Chicago Blackhawks löi Minnesota Wildin kotonaan 4-3. Blackhawksin maaleista kaksi merkittiin Patrick Kanen nimiin. Wildin tehokkain oli vielä viime kaudella Chicagoa edustanut Martin Havlat (1+1). Antti Miettinen saalisti tehot 0+2. Jalkaansa poteva Mikko Koivu ei ollut vieläkään Minnesotan kokoonpanossa. Antti Niemi toimi Blackhawksin ja Niklas Bäckström Wildin luukkuvahtina.
San Jose Sharks murskasi Anaheim Ducksin kotonaan 6-0. Teemu Selänne ja Saku Koivu eivät olleet Ducksin kokoonpanossa. Petteri Nokelainen pelasi Anaheimin hyökkäyksessä vajaat 12 minuuttia ja sai plusmiinustilastoonsa lukeman -2. Sharksin sankareina häärivät Doug Murray ja Evgeni Nabokov. Kovaotteisena puolustavana puolustajana tunnettu Murray (3+1) teki yllättäen hattutempun. Nabokov joutui torjumaan nollapelinsä eteen vain 15 laukausta. Ducksin tolppien välissä nähtiin Justin Pogge.
Carolina Hurricanes kukisti Atlanta Thrashersin kotonaan 4-3. Hurricanesin tehomiehinä kunnostautuivat Eric Staal (1+2) ja Ray Whitney (1+2). Carolinan Tuomo Ruutu ja Jussi Jokinen jäivät ilman pistemerkintöjä. Anssi Salmela luuti Thrashersin puolustuksessa 20 ja puoli minuuttia. Tryout-pestillä Atlantan harjoitusleirillä oleva venäläislaituri Maxim Afinogenov keräsi tehot 1+1.
Boston Bruins löi Ottawa Senatorsin vieraissa 2-1. Kamppailun ykköstähdeksi valittu Bruinsin Tim Thomas torjui 35 laukausta. Senatorsin uusi ykkösvahti Pascal Leclaire pysäytti 18 kiekkoa. Mikko Lehtonen luisteli Bostonin hyökkääyksessä reilut 12 minuuttia ja oli jäällä voittomaalin syntyessä.
NHL:n harjoitusottelut perjantaina:
Ottawa – Boston1-2
Carolina – Atlanta4-3
Detroit- Toronto4-5 (rl)
Chicago – Minnesota4-3
San Jose – Anaheim6-0