Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen siirtyy TPS:n vahvuudesta Pohjois-Amerikkaan. NHL-seura Buffalo Sabres kutsui Luukkosen AHL-seuransa Rochesterin vahvuuteen välittömästi.

Luukkosen viimeiseksi palvelukseksi TPS:lle jäi näin ollen voiton torjuminen perjantaina Mikkelin Jukureita vastaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Päivitetyn lainasopimuksen myötä Luukkosen piti torjua Turussa helmikuun alkuun asti, mutta siirtoasiat etenivät perjantain ottelussa samaa tahtia kuin mitä TPS mätti maaleja Jukurien verkkoon.

– Kutsu kävi ja sellaista se on. Viihdyin Turussa ja TPS:ssä älyttömän hyvin syksystä alkaen. Valmennus, pelaajat ja koko organisaatio tekivät oloni hyväksi, Luukkonen kertoo tiedotteessa.

– TPS:ssä oleminen teki minusta myös paremman maalivahdin, josta haluan kiittää maalivahtivalmentaja Ari Moisasta, Luukkonen jatkaa.

TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kiittää Luukkosta menneestä syksystä.

– On hienoa, että me pystyimme auttamaan pelaajaa eteenpäin urallaan ja tarjoamaan olosuhteet kehittymiseen, vaikka menetämmekin nyt hyvän maalivahdin. Luukkosen lähdön myötä kartoitamme maalivahtitilannettamme aktiivisesti ja tahtotilanamme on saada uusi mies maalivahtiosastollemme Andrei Kareevin tueksi.

Lähde: TPS:n tiedote

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija varoittaa HJK:ta – ”Se johtaa moniin virheisiin” (LeijonaUutiset.fi)