Turkulainen Mestis-seura TUTO on ajautunut nolon kriisin keskelle. Jääkiekkoliiton lisenssikomitea kertoi turkulaisten mittavista sanktioista tiistaina.
Lisenssikomitea mätkäisi seuralle sakot ja pistevähennyksen lisenssiehtojen rikkomisesta. TUTO on muun muassa laiminlyönyt vakuutusmaksuja ja syyllistynyt lisenssiehtojen kilpailusääntöjen rikkomiseen.
TUTOn hallitus reagoi tilanteeseen heti tiistaina ja antoi potkut seuran toimitusjohtajalle Kimmo Holménille. Hän toimi myös TUTOn tytäryhtiön Kupittaan Palvelu Oy:n toimitusjohtajana. Hän sai tiistaina kenkää myös tästä tehtävästä.
MTV Urheilu tavoitti Holméminin kommentoimaan potkujaan tiistaina. Holmén vastasi MTV:n kysymyksiin viestien välityksellä.
– Yhtiön hallinnosta ja taloudesta vastaa hallitus yhdessä toimitusjohtajan kanssa, ja toki toimitusjohtaja kantaa vastuuta operatiivisen toiminnan pyörittämisestä ja mm. taloushallinnosta, Holmén viestitti.
– Jos olisin nyt itse irtisanoutunut, se osoittaisi luovuttamista ja pakoon lähtemistä. Olen edelleen valmis tekemään työtäni tunteja laskematta, mutta hallitus on katsonut toimitusjohtajasopimuksen irtisanomisen olevan oikea ratkaisu, ja tähän hallituksella on täysi oikeus, Holmén jatkoi.
Ville Hirvonen