Suomi kärsi Tshekille niukan 0-1 -tappion jääkiekon Karjala-turnauksen toisessa ottelussaan. Leijona-puolustaja Ossi Väänänen suomi joukkuetta liikkeen puutteesta etenkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Pakkipari Petteri Nummelin sai Väänäseltä ansaitut kehut.

– Ei voida olla tyytyväisiä ensimmäiseen eikä toiseen erään. Me pystymme paljon parempaan, mutta emme vain saaneet sitä itsestämme irti. Kolmannessa erässä pääsimme liikkeelle ja aloimme pelaamaan omaa peliä ja saimme maalipaikkoja. Vähän myöhään lähti, ensimmäiset kaksi erää olimme telineissä, Väänänen kertasi ottelutapahtumia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Tällä tasolla jos jalat ei liiku, niin mikään muukaan ei onnistu. Sitä kautta emme pystyneet pitämään kiekkoa, emme olleet vapaina, emme päässeet liikkumaan yhteispelillä ylöspäin. Meiltä puuttui se liike. Olimme askeleen jäljessä, ja tulos on sitten vähän tuommoista puuroa pari ensimmäistä erää. Olihan siellä välähdyksiä, mutta se ei riitä Tshekin tasoista joukkuetta vastaan.

Väänänen on maajoukkueessa usein totuttu näkemään puolustavamman roolin omaavan pakkiparin kanssa, mutta Karjala-turnauksessa pariksi on istutettu hyökkäyksiin mielellään osallistuva konkari Petteri Nummelin. Väänänen ei koe, että hän olisi sen vuoksi joutunut muuttamaan omaa pelityliään.

– Jokainen pakkipari, joita tuolla on, on erittäin hyvä pelaaja ja erilainen pelaaja. Siihen pitää vain muokkautua, ja sen eteen tehdään aina töitä. Pakkiparien kesken jutellaan ja käydään asioita läpi, jotta se yhteispeli olisi mahdollisimman hyvään. Sen pitää hioutua aika nopeasti hyvälle tasolle, koska nämä ovat niin lyhyitä turnauksia, Väänänen mietti.

– Petteri on kiekollisesti aivan loistava, ja hyökkäyssuuntaan aivan erinomainen. Hyökkääjät saavat nauttia hyvistä syötöistä, mutta en minä nyt sanoisi, että se hirveästi minun omaa peliäni muuttaisi.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija varoittaa HJK:ta – ”Se johtaa moniin virheisiin” (LeijonaUutiset.fi)