Torstaina päättyneessä NHL:n runkosarjassa moni suomalaispelaaja esiintyi tällä kaudella edukseen.

Suomalaisista yli 70 pisteen pääsivät kuitenkin vain Mikko Rantanen, Sebastian Aho ja Aleksander Barkov. Heistä Rantanen oli tehokkain kerättyään 88 pistettä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Viaplayn selostaja Antti Mäkinen arvioi Kiekkouutisten haastattelussa, että edellä mainitulta kolmikolta olisi lupa odottaa parempaakin.

– Heistä Barkov on hyvä esimerkki siitä, että hänen kohdallaan kausi alkaa vasta tänä viikonloppuna. Tiedän, että Barkov pystyy parantamaan pelaamistaan, kun tullaan pudotuspeleihin. Nämä kaikki kaverit ovat potentiaalisia sadan pisteen pelaajia, joten siinä mielessä lukemat ovat pieni pettymys. Toki vaikka Rantasella kausi oli melkoista turbulenssia, Mäkinen toteaa.

NHL-peleissä esiintyi kauden aikana yli 50 suomalaista. Näistä maalivahteja oli kymmenen.

– Monta suomalaista on jo huippurooleissa, mutta toivottavasti heitä tulisi pian lisää. On siellä pelaajia, joilla on paljon potentiaalia, kuten Eeli Tolvanen, Kaapo Kakko ja Ville Koivunen, Mäkinen toteuttaa.

Tietysti roolejakin on erilaisia ja joku täyttää joukkueessaan hienosti paikkansa, vaikka ei otsikoihin nousisikaan.

– Sitten siellä on pelaajia, jotka eivät välttämättä ole niin paljon otsikoissa, mutta joilla on omassa joukkueessaan tärkeä rooli. Tykkään esimerkiksi Samuel Heleniuksen pelaamisesta. Hän saa jääaikaa Los Angelesissa sen kymmenen minuuttia, mutta täyttää paikkansa hienosti, Mäkinen sanoo.

LUE MYÖS: Haastattelu: SHL-mestari Eetu Koivistoinen hehkuttaa nuorta ”ritiläpäätä” (Siniviiva.fi)