Varsovassa pelattiin myöhään keskiviikkona Eurooppa-liigan loppuottelu ukrainalaisen Dnipro Dnipropetrovskin ja espanjalaisen Sevillan välillä. Sevilla voitti ottelun 2-3. Sevillan sankari oli kaksi maalia viimeistellyt Carlos Bacca.

Ottelun alussa kolumbialaisella Carlos Baccalla oli paikka iskeä pelin avausosuma mutta pallo viuhui yli poikkihirren eikä Sevilla saanut hyvää alkua ottelulleen. Espanjalaisseuran taivas synkkenikin heti kohta tämän jälkeen kun Matheus lähetti hyvän kesityksen boksin sisässä oikealta laidalta ja entinen Blackburn-tähti Nikola Kalinic puski Dnipron johtoon jo seitsemännellä peliminuutilla. Sevillan maalia vartioinut Sergio Rico oli tilanteessa hyvin mukana mutta voimaton.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Takaiskun jälkeen Sevilla jatkoi kumminkin pallonhallintaa. Noin vartin kohdilla Sevillan Victor Vitolo oli päästä nokikkain Denys Boykon kanssa mutta puolustus selvitti tilanteen.

Sitten alkoikin puolen tunnin pelaamisen jälkeen tapahtumaan. Ensin Grzegorz Krychowiak pääsi ensimmäisenä reboundiin Dnipron maalin edessä kulmapotkun jälkihässäkästä ja mies latasi ”kotiyleisönsä” edessä Sevillan voimalla tasoihin.

Vain pari minuuttia edellisestä maalista ja 28-vuotiasBacca vihdoin onnistui toimittamaan pallonverkkoon. Kollegansa Jose Antonio Reyes antoi Baccalle aivan loistavan syötön Dnipron puolustajien välistä ja hyökkääjä pääsi vihdoin nokikkain Boykon kanssa eikä erehtynyt. Tilanne oli siten nopeasti jo 1-2.

Kun noin 40 minuuttia oli pelattu, pamautti Dnipron Jevgen Konopljanka mahtivedon mutta Rico venytti vain vaivoin pallon maalin poikkihirren yli.

Juuri ennen taukoa Dnipro kuitenkin onnistui tasoittamaan. Ruslan Rotanin vihainen vapari taipui Sevillan maalin etukulmasta sisään jaSergio Ricon alibiheittäytyminen ei pelastanut espanjalaisia vaan tauolle mentiin lukemissa 2-2.

Bacca Sevillan sankariksi

Toisella puoliajalla maalitilanteet olivat alkupuolella kortilla mutta noin tunnin kohdilla kummallakin joukkueella oli tilanteensa. Ensin Sevillan Stephane Mbia pukkasi kulmapotkusta hieman yli maalin. Hieman tämän jälkeen Grzegorz Krychowiak oli iskeä reboundista illan toisen osumansa mutta tällä kertaa Dnipron puolustus ehti väliin.

Kun ottelua oli pelattu 73 minuuttia Sevilla ratkaisi. Pallo kimpoili hermostuneesti Dnipron hyökkäysalueella kunnes Victor Vitolo pääsi tuikkaamaan sen boksi sisään ja kiitollinen Carlos Bacca sijoitti vuorenvarmasti pallon takanurkkaan ja tilanteeksi 2-3.

Loppuajan Dnipro painoi hurjasti päälle mutta enempää maaleja ei nähty ja näin Sevilla kruunattiin jo toistamiseen peräjälkeen Eurooppa-liigan mestariksi.

Eurooppa-liigan loppuottelu, Varsova 27.5.

Dnipro – Sevilla 2-3 (2-2)
1-0 Nikola Kalinic (7)
1-1 Grzegorz Krychowiak (28)
1-2 Carlos Bacca (31)
2-2 Ruslan Rotan (44)
2-3 Carlos Bacca (73)

LUE MYÖS: Haastattelu: 29 vuoden odotus päättyi villeihin voitonjuhliin – ”4 päivää on juhlittu” (Siniviiva.fi)