
Erittäin pirteästi kauden aloitanut birminghamlaisjoukkue Aston Villa isännöi lauantaisella Valioliigan kierroksella Manchester Cityä iltaottelussa. Villa saikin pidettyä omassa päässä nollat ensimmäisellä jaksolla vaikka vieraat loivatkin tukun paikkoja.
Ensimmäisellä jaksolla Aleksandar Kolarov pääsi kertaalleen tykittämään tolppaan ja Sergio Agüero puskemaan hyvästä paikasta mutta vain niukasti ohi maalin. James Milner pääsi antamaan myös kuusi kertaa kulmapotkua jakson aikana mutta Villan puolustus kesti.
Toisen puoliajan aluksi Sergio Agüero täräytti myös tolppaan ja David Silva ryssi avopaikan. Villan Kieran Richardson pääsi myös tekopaikkaan mutta nyt puolestaan Cityn puolustus pelasti.
Vasta ottelun 82. minuutilla Yaya Toure päästi vierasjoukkueen fanit piinasta. Norsunluurannikon maajoukkuemies sijoitti tarkalla vasemman jalan vedollaan pallon boksin reunalta aivan tolppaa hipoen maaliin ja heittäytyvä Brad Guzan Villan maalilla oli voimaton.
Pari minuuttia ennen loppua argentiinalaishyökkääjä Sergio Agüerolla oli jälleen paikka ja tällä kertaa mies ei erehtynyt. Tulinen kuti boksin kaarelta painui suoraviivaisesti oikeasta kulmasta sisään.
City nousi nyt toiseksi Valioliigassa ja on kahden pisteen päässä ottelun vähemmän pelannutta Chelseaa. Aston Villa on puolestaan seitsemäntenä kymmenellä pisteellään.
Englannin Valioliiga lauantaina 4.10.
Aston Villa – Manchester City 0-2 (0-0)
0-1 Yaya Toure (82)
0-2 Sergio Agüero (88)
Hull – Crystal Palace 2-0 (0-0)
1-0 Mohamed Diame (60)
2-0Nikica Jelavic (89)
Leicester – Burnley2-2 (2-1)
1-0 Jeffery Schlupp (33)
1-1 Michael Kightly (39)
2-1Riyiad Mahrez (40)
2-2 Ross Wallace(90+)
Liverpool – West Bromwich 2-1 (0-0)
1-0 Adam Lallana (45)
1-1Saido Berahino (56) rp.
2-1 Jordan Henderson (61)
Sunderland – Stoke 3-1 (2-1)
1-0 Connor Wickham (4)
1-1 Charlie Adam (15)
2-1 Steven Fletcher (23)
3-1Steven Fletcher (79)
Swansea – Newcastle 2-2
1-0 Wilfried Bony (17)
1-1 Papiss Cisse (43)
2-1Wayne Routledge (50)
2-2 Papiss Cisse (75)