
FIFA:n entiset johtohenkilöt ja Sepp Blatter sekä Michel Platini olivat syytettyinä korruptiosta. Molemmat vapautettiin epäilyistä.
Blatter oli sallinnut vuonna 2011 Platinille kahden miljoonan Sveitsin frangin maksun. Maksun perusteena kerrottiin, että kyseessä oli Platinille maksettu palkkio vuosina 1998-2002 tehdyistä konsultaatiotehtävistä.
Asia nousi esiin vuonna 2015, kun Platini oli UEFA:n presidentti ja FIFA:n varapresidentti. Blatter puolestaan toimi tuolloin FIFA:n presidenttinä.
Asiasta annettiin ensimmäistä kertaa vapauttava päätös vuonna 2022 alemmassa tuomioistuimessa. Syyttäjä valitti asiasta korkeampaan Sveitsin oikeuslaitokseen, mutta sekin totesi Blatterin ja Platinin syyttömiksi.