
Veikkausliigan kolmella voitolla käynnistänyt Tampereen Ilves koki sunnuntaina kovia IFK Mariehamnin vieraana. IFK Mariehamn nappasi kauden toisen voittonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Ilves taipui saarella kovasti kiristä huolimatta 2-3 (2-0) -lukemin.
IFK Mariehamn paineli vajaassa puolessa tunnissa 2-0 -johtoon. Sebastian Dahlström huudatti upealla tavalla kotiyleisöä 17. minuutilla. Niilo Kujasalo lisäksi Ilveksen tuskaa 12 minuuttia myöhemmin.
Vajaamiehisenä pelannut Ilves sysäsi kirivaihteen sisään tauon jälkeen.
Tatu Miettunen kavensi, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia. Matias Rale toi vieraat tasoihin 60. minuutilla, kunnes Ilveksen niskaan ropisi jääkylmää vettä.
Olawale Tehe iski ottelun voittomaalin vain minuuttia myöhemmin.
Ottelussa riitti draamaa jo ensiminuuteista lähtien.
Ilveksen maalivahti Otso Virtanen ehti pelata vain reilut neljä minuuttia, kun hänet ajettiin ulos kentältä.
Virtanen lähti maaliltaan tavoittelemaan palloa, josta Rale ja Tehe kävivät taistelua.
Rale jäi rajussa tilanteessa Virtasen jyrän alle ja myös Tehe tuli teilatuksi samassa rytäkässä.
Sunnuntain toisessa ottelussa KuPS kävi kaatamassa Gnistanin Oulunkylässä 2-1 ja nousi sarjan kärkeen.
Veikkausliigan tulokset 27.4.:
IF Gnistan-KuPS 1-2
IFK Mariehamn-Ilves 3-2