
Isäntäjoukkue Brasilia lähtee ykkössuosikkina isännöimäänsä jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnaukseen, Copa Americaan. Brassien mestaruuskerroin Betssonilla on 2.15 ja sen isoimmiksi haastajiksi nimettyjen Argentiinan 4.75 ja Uruguayn 8.00.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä Brasilian ja Bolivian kohtaamisella starttaavassa turnauksessa Brasilialla on kuitenkin myös paljon hävittävää. Se on ollut Copan mestari ja myös edes mitalipeleissä viimeksi vuonna 2007, eli kolme edellistä turneeta se on edennyt varjojen mailla.
Lisäksi Brasiliassa ei ole häävejä muistoja edellisestä kisaisännyydestä: MM-kisoissa 2014 Saksa ajatti Brasilian maansuruun ja -häpeään latomalla välierässä käsittämättömät luvut 7-1.
Neymar on loukkaantumisen vuoksi Brasilialta sivussa, mutta muuten turnaus on täynnä tähtiloistoa nimistä Leo Messi, Luis Suarez, Edinson Cavani, Philippe Coutinho, Gabriel Jesus ja Paolo Dybala alkaen.
Vuoden 2007 jälkeen mestaruuden ovat voittaneet Uruguay (2011) sekä Alexis Sanchezin johdolla Chile (2015 ja 2016). Argentiina on nostellut voittopokaalia viimeksi 1993, ja nyt alla on kaksi katkeraa finaalirankkaritappiota Chilelle.
Copassa nähdään tälläkin kertaa kaksi ”täydennysjoukkuetta”, jotta alkulohkoihin saadaan yhteensä 12 maata. Tällä kertaa kutsun ovat saaneet Japani ja tuleva MM-isäntä Qatar, ja tälläkin kertaa vierailijat tulevat menestyksen osalta näyttelemään sivurooleissa.
– Copan huippuviihdyttävät matsit tarjoavat perinteisesti paljon etenkin live-pelattavaa. Peleissä riittää tapahtumia ja hienoja maaleja, toteaa Betssonin Head of Marketing Jussi Nurmi.
Vetokohteet:
https://sportsbook.betsson.com/fi/jalkapallo/copa-america/copa-america
Kertoimet: Copa American mestari 2019
Brasilia 2.15
Argentiina 4.75
Uruguay 8.00
Kolumbia 10.00
Chile 13.00
Peru 26.00
Paraguay 34.00
Venezuela 41.00
Ecuador 41.00
Japan 51.00
Bolivia 51.00
Qatar 101.00
Paras maalintekijä:
Lionel Messi 4.00
Gabriel Jesus 7.00
Edinson Cavani 9.00
Sergio Aguero 9.00
Luis Suarez 9.00
Richarlison 15.00
Philippe Coutinho 17.00
Paolo Guerrero 20.00
Radamel Falcao 17.00
James Rodriguez 26.00
Alexis Sanchez 21.00
Paolo Dybala 23.00
Roberto Firmino 15.00
Lautaro Martinez 23.00
Enner Valencia 26.00
David Neres 26.00
Salomon Rondon 31.00
Carlos Bacca 31.00
Angel Di Maria 31.00
Luis Muriel 31.00
Lucas Paqueta 31.00
Christian Stuani 34.00
Oscar Cardozo 36.00
Jefferson Farfan 36.00
Derlis Gonzalez 41.00
Shinji Kagawa 51.00
Andre Carillo 51.00
Shinji Okazaki 61.00
Teksti: Betsson Group