Suomen Palloliitto ja Eerikkilän Urheiluopisto käynnistävät helmikuussa 2011 Jalkapallon valmennus- ja tutkimuskeskuksen. Eerikkilän Urheiluopiston yhteyteen tuleva valmennus- ja tutkimuskeskus on osa Palloliiton toimintastrategiaa vuosille 2010-2013. Sen tarkoitus on olla suomalaisen jalkapallon valmennus-, tutkimus- ja kehitystoiminnan henkinen koti ja hermokeskus.
Hankkeen johtajaksi on kutsuttu Suomen Urheiluopiston valmennuskeskusjohtaja, apulaisrehtori Kyösti Lampinen. Lampinen aloittaa uuden työnsä Jalkapallon valmennus- ja tutkimuskeskuksen johtajana Eerikkilässä helmikuussa 2011.
– Jalkapallon valmennuskeskuksena Eerikkilä on määrätietoisesti panostanut lajin olosuhteiden kehittämiseen jo vuosia, joten valmennus- ja tutkimuskeskus on myös meidän näkökulmastamme luonnollinen osa kehitystä. Keskus istuu saumattomasti opiston arkeen, onhan sen yhtenä painopisteenä yksilökeskeinen pelaajakehitys, kertoo Eerikkilän Urheiluopiston rehtori Göran Enckelman.
– Palloliiton visio on olla Euroopan Top10:ssa vuonna 2020. Ammattimaisesti toimiva valmennus- ja tutkimuskeskus on yksi konkreettisista toimenpiteistä, joita tarvitaan unelman saavuttamiseksi, Enckelman muistuttaa.
Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen alleviivaa, että valmennus- ja tutkimuskeskus on tärkeä osa Palloliiton huippujalkapallostrategiaa.
– Lampinen on ollut kutsuttuna asiantuntijana reilun vuoden kestäneessä jalkapallon lajiprosessissa. Olemme todella tyytyväisiä saadessamme hänen kaltaisensa ammattilaisen johtamaan uutta keskusta, Lipponen iloitsee.
Lampinen puolestaan kiittelee Palloliiton strategiaa, joka antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden pitkäjänteiseen ja kestävään kehittämiseen.
– Uskon suomalaisen jalkapallon olevan tulevina vuosina tiennäyttäjä suomalaisen huippu-urheilun muutosprosessissa, Lampinen sanoo.
Lampinen painottaa, että urheilumenestyksessä oleellisina osina ovat urheilija, valmentaja, joukkue ja seura. Kaikki muut ovat tukitoimintoja.
– Jalkapallon valmennus- ja tutkimuskeskuksen tehtävä on omalta osaltaan koulutuksen, kehittymisen seurannan, tutkimuksen ja tiedonjakamisen sekä kansainvälistymisen avulla olla mahdollistamassa jalkapalloperheen hyvinvointia. On silti syytä muistaa, että asioita johdetaan pelistä ja kehittyminen tapahtuu käytännössä kentällä. Lampinen jatkaa.
Jyväskylässä toimivan kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen henkilöstöä on ollut prosessissa mukana asiantuntijan sekä selvityksen tekijän rooleissa.