KuPSin ja HIFK:n välisen Veikkausliigan kamppailun toisesta puoliajasta muodostui uskomaton trilleri. Viimeisen vajaan puolen tunnin aikana tehtiin peräti viisi osumaa. KuPS vei lopulta voiton maalein 3-2.

Maalinteon aloitti HIFK:n kokenut Juho Mäkelä, joka viimeisteli taidokkaasti 66. minuutilla. KuPS iski kuitenkin lähes heti tasoituksen. Urho Nissilä pääsi tykittämään lähietäisyydeltä pallon verkkoon.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Viisi minuuttia myöhemmin oli taas IFK:n vuoro: Xhevdet Gelan vapaapotku löysi Jani Bäckmanin, joka vei vierailijat 2-1-johtoon. KuPS tuli taas varsin nopeasti tasoihin, kun Gbolahan Salami laittoi Ats Purjeen laukauksesta tulleen paluupallon verkkoon.

84. minuutilla KuPS nousi ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa. Reuben Gabriel puski Urho Nissilän keskityksen maaliin. Osuma jäi ottelun viimeiseksi.

FC Lahti ja RoPS päätyivät samaan aikaan 1-1-tasapeliin Lahdessa. Aiemmin tänään PS Kemi ja VPS pelasivat tasurin samoin numeroin.

FC Lahti ja KuPS ovat nyt molemmat 46 pisteessä kakkosen aja kolmosena lähimpänä sarjakärjessä olevaa HJK:ta. Klubi on 15 pisteen karkumatkalla, kun sillä on vielä kuusi ottelua pelaamatta. Yksikin piste loppukauden otteluista riittää tuomaan HJK:lle mestaruuden.

LUE MYÖS: Näkökulma: Stanley Cupin voittaja kiteytti karmean tasoeron – ”Noin 10.000 NHL-ottelua” (LeijonaUutiset.fi)