Huuhkajien nousu tappioasemasta 3-1 voittoon Färsaarista osoitti päävalmentaja Mixu Paatelaisen mukaan joukkueessa olevan luonnetta.

Suomi tuli tasoihin ja ohi toisella puoliajalla ja voitti ansaitusti, vaikka ratkaisu venyikin viime hetkille.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Pelaajat näyttivät luonnetta. Sille pitää nostaa hattua. Olimme vaarallisia ja hallitsimme – niin kuin tietysti pitikin. En tarkoita sitä mitenkään ylimielisesti. Veimme peliä koko ajan, päävalmentaja Mixu Paatelainen kiitteli Palloliiton nettisivuilla.

– Jouduimme 0-1 tappiolle ja vastustaja puolusti aggressiivisesti. Pelaajat eivät luovuttaneet ja saimme lopulta tarvittavat maalit.

– Pelistä tuli juuri niin nihkeä, mitä puhuttiin ja mikä tiedostettiin. Halusimme ottaa kolme pistettä ja siihen voi olla tyytyväinen.

Suomi vei peliä avausjaksolla. Teemu Pukki, Riku Riski ja Roman Eremenko pääsivät hyville tekopaikoille, mutta Gunnar Nielsen torjui avausjaksolla kaiken.

– Peli kulki hyvin ja loimme lukuisia maalipaikkoja. Olisi ollut huojentavaa, jos jostain laadukkaista tilanteista olisimme onnistuneet viimeistelyssä, Paatelainen mietti.

41. minuutilla Niklas Moisanderin harhasyötön jälkeen syntynyt isäntien johtomaali muutti ottelun käsikirjoituksen täysin.

– Maali oli täysi lahja. Nyt on sitten tämän karsinnan lahjamaalit annettu.Riski mukaan viime hetkilläKasper Hämäläinen oli jo nimetty avauskokoonpanoon, mutta hänen nivusensa venähti alkulämmittelyn aikana ja Paatelainen nosti tilalle kaksi osumaa viimeistelleen Riku Riskin.

– Riku tuli vastaavaan rooliin. He ovat samantyylisiä pelaajia. Riski teki kaksi todella tärkeää maalia ja oli muutenkin vaarallinen. Tämä oli hyvä osoitus siitä, että joukkueessa on syvyyttä. Avauksen valitseminen tuottaa nykyään päänsärkyä.

Moisanderin aisaparina oli Joona Toivio vaikka myös Juhani Ojalan nimeä oli spekulaatioissa pyöritelty.

– Joona on pelannut Moldessa jatkuvasti. ”Jude” ei valitettavasti ole peliaikaa niin säännöllisesti saanut, Paatelainen perusteli.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija varoittaa HJK:ta – ”Se johtaa moniin virheisiin” (LeijonaUutiset.fi)