Suomen jalkapallomaajoukkuetta 2000-05 valmentanut Antti Muurinen tapasi sanoa, että eteenpäin on menty.

Muurisen sanoma oli osuva, kun Huuhkajat maanantaina pelasi Liettuaa vastaan Kaunasissa 2-2 -tasapelin MM-karsintojen toisessa ottelussa. Malta oli voitettu viime perjantaina surkealla esityksellä 1-0, mutta Liettuaa vastaan jäätiin paremmalla esityksellä tasapeliin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Suomen olisi pitänyt peliesityksellään voittaa Kaunasissa. Liettua käytti paikkansa paremmin Suomea hyväkseen.

Kahdesta ottelusta Suomella on koossa neljä pistettä. MTV:llä kirjoitettiinkin, että Suomen MM-kisahaaveet murenivat.

Rehellisesti sanottuna kukaan tuskin piti MM-kisapaikkaa edes realistisena. Niin syvissä vesissä Huuhkajat ui Kansojen liigassa viime syksynä.

Päävalmentajaksi vajaat kaksi kuukautta sitten pestatulla Jacob Friisillä oli hyvin vähän aikaa valmistautua korjaamaan Suomen kurssia. Hänen 4-3-3 -systeemissään on kuitenkin hyvää pohjaa ja Liettuan tasoista vastustajaa vastaan se toimi, vaikka Suomi pelasi ottelussa ailahtelevasti.

Kesäkuussa kyyti on varmasti kylmää, kun Hollanti ja Puola saapuvat Helsingin Olympiastadionille. Toivottavasti näistä otteluista selvitään kunnialla.

Haasteena on Suomen pelaajamateriaali. Se ei ole tällä hetkellä kaksisella tasolla, jos katsotaan kokonaisuutta.

MM-karsinnat ovatkin Friisin opetteluvaihetta. Jälkiviisaana voisi sanoa, että hänet olisi kannattanut ottaa tehtäväänsä jo vuosi sitten.

Kesäkuun pelien jälkeen Suomi saa vahvuutensa nuorten EM-lopputurnausjoukkueen pelaajia, joiden ympärille on hyvä rakentaa. Paljon on Suomella haasteita pelaajakehityksessä, mutta kenties tulevaisuus ei olekaan niin toivoton. Oliver Antmanin esimerkki on rohkaiseva.

Vuonna 2028 EM-lopputurnaus pelataan 24 joukkueen voimin. Sinne Huuhkajat oikeasti tähtää.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen jääkiekko oireilee – synkkä viesti Kajaanista (KiekkoUutiset.fi)