
HJK lähti jalkapallon Veikkausliigaan suurimpana mestarisuosikkina, mutta juuri nyt Helsingissä puhutaan mestaruuden sijaan päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen asemasta.
HJK hävisi tiistaina Helsingin paikallispelissä Gnistanille maalein 0-1. Tappio oli Klubille täysin ansaittu.
Paikallispelin panokset olivat jo lähtökohtaisesti hurjat. Molemmat joukkueet olivat vielä ennen illan ottelua nollakerhossa. Nyt siellä on enää vain jumboksi valahtanut HJK.
Painetila näkyi myös kentällä. Molemmat joukkueet olivat ajoin arkoja, eikä maalipaikoilla juhlittu.
Eikä niillä varsinkaan juhlinut HJK. Gnistan oli avausjaksolla itseasiassa lähempänä maalintekoa kuin isännät. Ei sekään kovin mairittelevaa Klubille.
Toisella jaksolla pelissä ei suuria mullistuksia nähty. Gnistan käytti tunnin kohdalla yhden harvan paikkansa hyväkseen ja Joakim Latonen viimeisteli ottelun ainoan maalin rangaistuspotkusta.

Huolestuttavinta oli se, ettei HJK juurikaan saanut edes tämän jälkeen koneitaan millään tavalla käyntiin. Klubi sai paikkoja vasta aivan ottelun lisäajalla, mutta se oli liian myöhään ja liian vähän.
HJK:n ykköstähti Teemu Pukki ei ole onnistunut maalinteossa vielä kertaakaan tällä kaudella Veikkausliigassa. Eikä toinen Huuhkajista tuttu nimi, Alexander Ring ole hänkään loistanut.
Yksittäisiä pelaajia on kuitenkin turha osoitella sormella, jos joukkueen peli ei ole kunnossa. Ja sitä se ei Klubilla tällä hetkellä ole. On täysin varmaa, että hiekka päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen tiimalasissa käy jo uhkaavasti vähiin.