
Manchester Unitedin päävalmentaja Ruben Amorim on tekemässä suursiivouksen surkeaa kautta pelaavassa joukkueessaan.
Manchester Evening News-lehden mukaan United on valmis myymään jopa kymmenen nykyistä nimimiestä.
ManU:n osaomistaja Sir Jim Ratcliffe on asettanut Amorimille äärimmäisen tiukat taloudelliset raamit tämän suunnitellessa massiivista myllerrystä joukkueen sisällä: ensin on myytävä ennen ensimmäistäkään pelaajahankintaa.
ManU:n myyntilistalla ovat varmuudella ainakin lainassa olevat pelaajat, eli Marcus Rashford, Antony, Jadon Sancho ja Tyrell Malacia.
Casemiroa pidetään myös salettina lähtijänä. Casemiro on yhdistetty ensisijaisesti Saudi-Arabiaan.
– Voimme puhua niistä (lähtijöistä) kauden lopussa. Meillä on vielä paljon pelejä pelattavana. Mutta mielestäni tilanne ei ole silti vaikea, koska kaikki ymmärtävät tämän jalkapallossa: joskus jäät, joskus sinun on vain lähdettävä, Amorim pelkistää armottoman tilanteen.