Heti jalkapallokauden alussa pahasti loukkaantunut SJK-toppari Samba Benga alkaa olla paremmassa kunnossa.

SJK:n fysiikkapuolesta vastaava Mikko Kujala vahvistaa seuran verkkosivuilla, että Benga pystyy tekemään kevyttä treeniä jo tällä viikolla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Benga on jo siinä tilanteessa, että loppuviikosta hän pääsee jo lämpöihin vähän mukaan, Kujala kommentoi.

– Siitä sitten katsotaan yhdessä arvioita ja asteittain otetaan Sambaa lisää mukaan harjoituksiin. Vähän oheistreeniä ja syöttödrilleihin mukaan, sitten pienpeleihin reunalle, ettei ihan vielä siihen kontaktiviidakkoon. Hänellä meni leikkaus aikoinaan hyvin ja Tiitus Lehtinen on tehnyt hänen kanssaan hyvää työtä. Loppuviikosta ja ensi viikon alkupuolella nähdään enemmän.

Benga loukkaantui heinäkuussa SJK Akatemian ottelussa. Lahjakas puolustaja sai jalkaansa kovan iskun pallontavoittelutilanteessa. Pahimmillaan Bengan uran uskottiin olevan paketissa, mutta tarkemmat tutkimukset toivat pelaajalle parempia uutisia.

SJK:n kausi jatkuu torstaina, kun joukkue kohtaa HJK:n. Kerhon terveystilanne on erinomainen, sillä Bengan lisäksi sivussa on vain pitkäaikaispotilas Joonas Sundman.

– Muita loukkaantumisia ei enää ole, joten nyt on kyllä kokonaisuudessaan hyvä tilanne, kun tärkeät pelit on edessä. Pieni tauko teki hyvää ja samalla tässä on nyt pystynyt tekemään pelaajien kanssa enemmän yksilöllistäkin juttua. Lepo ja energian kerääminenkin on tärkeää, Kujala jatkoi.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija varoittaa HJK:ta – ”Se johtaa moniin virheisiin” (LeijonaUutiset.fi)