
Valioliigan jumboseura Southampton kaavailee jo managerimuutosta. Ivan Juricin tilalle on katsottu jo korvaaja valmiiksi.
Juric nousi Southamptonin manageriksi joulukuussa, kun kauden aloittanut Russell Martin sai potkut. Juricin aika seurassa on jäämässä lyhyeksi.
Southampton on Valioliigan jumbosijalla kerättyään yhdeksän pistettä kauden aikana. Matkaa säilymisen on 13 ottelua, kun sillä on 11 ottelua jäljellä.
Juric teki joulukuussa 1,5 vuoden sopimuksen, mutta The Sunin tietojen mukaan osapuolten tiet eroavat kauden päätteeksi. Southampton haluaa uudeksi managerikseen Sheffield Wednesdayn Danny Röhlin.
Röhl oli ehdolla rooliin jo Martinin korvaajaksi, mutta seurat eivät päässeet sopimukseen Rohlin siirtosummasta. Southampton on Röhlille tuttu seura, sillä hän toimi seurassa aiemmin Ralph Hasenhuttlin apuvalmentajana.
Joulukuussa Sheffield Wednesday vaati Röhlistä neljä miljoonaa puntaa, mutta kauden jälkeen Championship-joukkueelle siirtosumma on pienempi.