
Arsenalin tähtipelaaja Mesut Özil joutui myrskynsilmään keväällä, kun hän ei suostunut palkanalennukseen. Özil tienaa viikossa reilut 400 000 euroa.
Arsenalin pelaajat ja valmentajat leikkasivat keväällä palkkojaan 12,5 prosenttia koronapandemian iskettyä auttaakseen joukkuetta taloudellisesti haastavana aikana. Özil ei kuitenkaan palkanalennukseen suostunut.
Özil on nyt avannut päätöksensä taustoja The Athleticin haastattelussa. Hänen mukaansa Arsenal ei antanut tarpeeksi tietoa asiasta ja lisäksi hänellä on velvoitteita sekä perheensä että hyväntekeväisyysjärjestöjen suuntaan.
– Pelaajana me haluamme antaa takaisin, mutta tarvitsimme lisätietoa ja liian moneen kysymykseen emme saaneet vastausta.
– Kaikki olivat jaksotuksen kannalla, kun ympärillä oli niin paljon epävarmuutta ja minä olisin ollut valmis isompaan osuuteen ja leikkaukseen, jos se olisi ollut tarpeellista jahka jalkapallolliset ja taloudelliset näkymät olisivat olleet selvemmät. Meidät kuitenkin kiirehdittiin siihen ilman kunnollista konsultaatiota, Özil purkaa tuntojaan.
– Kaikilla tilanteessa olevien on oikeus tietää kaikki, ymmärtää mitä tapahtuu ja mihin raha on menossa. Muttemme saaneet tarpeeksi yksityiskohtia, meidän vain piti tehdä päätös. Se oli aivan liian nopeasti noin tärkeälle asialle ja mukana oli paljon painetta.
– Se ei ollut reilua etenkään nuorille jätkille, joten kieltäydyin. Minulla on vauva kotona, minulla on perhevelvollisuuksia täällä, Turkissa ja Saksassa, hyväntekeväisyysjärjestööni myös sekä uusi projekti, jossa aloimme tukea lontoolaisia, joka tuli sydämestä eikä julkisuuden takia.
– Ihmiset jotka tuntevat minut, tietävät kuinka antelias minä olen. En ollut ainoa, joka kieltäytyi palkanleikkuusta, mutta minun nimeni oli ainoa, joka tuli esiin, Özil puolustautuu The Athleticille.