
Mercedeksen George Russell onnistui mainiosti formula ykkösten aika-ajoissa Saudi-Arabiassa lauantaina.
Russell päätyi kolmanteen lähtöruutuun ja jäi kärjestä vain 0,113 sekuntia.
Russell olisi ollut sijoitukseen tyytyväinen ennen aika-ajoja, mutta nyt häntä harmitti.
– Ennen sessiota olisin ollut tyytyväinen kolmanteen sijaan, mutta kun näkee, kuinka pienet erot ovat… aina ajattelee, että jossain olisi ollut vielä vähän parannettavaa. Sessiosta teki haastavan punainen lippu – lopulta kaikki ratkesi siihen yhteen viimeiseen kierrokseen, Russell kommentoi F1:n haastattelussa.
– Kolmas sija on silti loistava lähtöpaikka, ja edessä on pitkä kisa huomenna, Russell kuitenkin muistutti.
Paalupaikan nappasi Red Bullin Max Verstappen ja toiseen ruutuun päätyi McLarenin Oscar Piastri.