Rallin MM-sarja on pyörähtänyt käyntiin Sebastien Loebin komennossa. Citroen-kuski on vienyt kauden viisi ensimmäistä erää nimiinsä, mutta viikon kuluttua Sardiniassa Fordin Mikko Hirvonen yrittää heittää hiekkaa ranskalaisen rattaisiin.
– Tiet ovat paikoittain melko kapeita ja vaikka ne ovatkin hyviä pätkiä, ajan mieluummin hieman leveämmillä teillä. Useissa paikoissa aivan tien reunassa on kiviä, puskia ja puita, ja mutkissa ylhäällä roikkuvat oksat saattavat häiritä näkyvyyttä, Hirvonen kuvailee Costa Smeraldalla kiertävää sorakisaa.
Hirvonen starttaa kisaan kolmannelta lähtöpaikalta, kun taas Loeb joutuu auraamaan teitä avauspäivänä. Hirvonen on valmistautunut kovaan taktiikkasotaan.
– Perjantaina minulla on hyvä lähtöpaikka, enkä haluaisi olla ensimmäisenä lauantainakaan. Sardinian rallissa saattaa olla parasta hyökätä takaa viikonlopun edetessä, Hirvonen kaavailee.