Hollannin Assenin GP:n aika-ajo oli perjantaina kelin puolesta kaksijakoinen. Moto2-luokan kuljettajat pääsivät aluksi ajamaan kuivalla radalla, kunnes puolivälissä sade kasteli radan ja kuljettajat palasivat varikolle.

Sen jälkeen kierrosaikojen kohentaminen oli mahdotonta, joten Mika Kallio joutui tyytymään lähtöruutuun 16 kaikkiaan 40 kilpailijan joukossa Aikaero paalupaikan vallanneeseen Stefan Bradliin oli 1,499 sekuntia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Lähdin aika-ajoon käytetyillä renkailla. Ajoin niillä kuusi nopeaa kierrosta, jonka jälkeen tulin vaihtamaan uudet renkaat alle. Siinä vaiheessa se sade sitten alkoi. Vaihtelevat olosuhteet olivat tietysti samat kaikille, mutta parempaa lähtöruutua olisi ilman muuta tavoiteltu sääolojen salliessa.

– Nopeimmaksi jäänyt kierrokseni ei onnistunut, koska siinä meni ehkä puolisen sekuntia hukkaan yhdessä mutkassa. Keula luisti, kaatuminen oli lähellä ja mutka meni leveäksi.

– Kisaa varten teemme keulaan vielä pieniä muutoksia. Jousituksen toimintaa täytyisi saada paremmaksi keskellä mutkaa. Lauantain kelistä ei voi vielä sanoa mitään varmaa, Kallio päätti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Stanley Cupin voittaja kiteytti karmean tasoeron – ”Noin 10.000 NHL-ottelua” (LeijonaUutiset.fi)