
F1-tulokas Andrea Kimi Antonelli on saanut nimensä Kimi Räikkösen mukaan. Antonellin vanhemmat olivat kovia Räikkösen faneja.
Antonellilta kysyttiin Bahrainin GP:n lehdistötilaisuudessa, onko hän koskaan itse tavannut Räikköstä. Vastaus oli myöntävä.
– Kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, niin ymmärsin heti, miksi häntä kutsuttiin Jäämieheksi, Antonelli sanoi Motorsportin mukaan.
– Lähestyin häntä todella innoissani, mutta hän ei reagoinut millään tavalla, Antonelli jatkoi.
Antonelli kertoi kuitenkin pitäneensä suomalaisesta.
– Silti hän on minusta hyvä tyyppi. En ole koskaan jutellut hänen kanssaan kunnolla, mutta haluaisin kyllä. Uskon, että siinä keskustelussa olisi paljon hyviä vinkkejä liittyen kilvanajoon, Antonelli sanoi.
Kimi Räikkönen aloitti formula ykkösissä jo vuonna 2001 ja ajoi pitkän uran. Maailmanmestaruuden hän voitti vuonna 2007. ”Italian Kimillä” on vielä pitkä matka Räikkösen saavutuksiin, mutta ainakin hänen uransa on alkanut hyvin lupaavasti.