
Jari-Matti Latvala on kahden ajopäivän jälkeen Saksan MM-rallin kolmannella sijalla. Toyota-kuljettajalle se ei kuitenkaan riitä, sillä kotikisa Jyväskylässä päättyi loppukiritaistelussa Latvalan tappioon.
Tällä kertaa Latvala ei aio erehtyä. Kakkossija, ja sitä kautta kaksoisvoitto Toyotan tiimille on ainut miehen kiikarissa oleva tavoite.
Lauantain erikoiskokeilla Latvala hyökkäsi reipasta vauhtia, ja sai kurottua eroa kärkeen pienemmäksi erikoiskoe toisensa jälkeen. Ainoastaan tallikaveri Ott Tänak eteni vastustamatonta vauhtia, ja johtaa ennen sunnuntain erikoiskokeita kisaa 43,7 sekunnin erolla ennen Dani Sordoa ja 44,5 sekunnin erolla Latvalaan.
– Toki kakkossijaa lähdetään yrittämään. Tänään onnistuin ajossani hyvin, mutta Sordolla oli myös vauhti päällä Panzerplattella (EK 9/13). Jyväskylässä en pystynyt kakkoseksi, mutta täällä tilanne on nyt hoidettava kotiin, Latvala päätti.
Sparrausapua Latvala on saanut jo tähän mennessä toiselta tallikaveriltaan Esapekka Lapilta, joka hänkään ei ole kuin 58,8 sekunnin päässä kärjestä ja vain 14,3 sekuntia Latvalasta.
Myös Lapilla on tarkoitus kirkastaa viidettä sijaansa vielä sunnuntain aikana.
– Koetetaan samalla rytmillä jatkaa huomennakin. Harmi, että tänään jäätiin suhteessa niin paljon siellä armeijan alueella. Peltopätkillä onnistui sitten paremmin, vaikka vähän likaista olikin. Huominen pitkä erikoiskoe (EK16/17) on puoliksi tuttua vuodelta 2015. Mutaa sielläkin nousee pintaan, vaikka pätkä muutoin on aika simppeli.
Kalle Rovanperä otti päivän erikoiskokeet omien sanojensa mukaan varman päälle, tai ainakin ilman riskejä, mutta teki silti kilpailukykyisiä erikoiskoeaikoja.
Kypsä ajo palkittiin kuitenkin ruhtinaallisesti, sillä lauantain päätteeksi WRC2 -luokan kärkipaikalla komeilee 17-vuotiaan suomalaisen nimi. Skodalla kilpaileva Rovanperä lähtee ratkaisupäivän lenkille 2,9 sekunnin johtoasemassa Fabio Andolfiin ja 5,9 sekuntia edellä varsin kokenutta tallikaveriaan Jan Kopeckya.
Teksti: Miika Wuorela