Red Bullin Max Verstappen sai sunnuntaina ajetussa Saudi-Arabian GP:ssä viiden sekunnin aikasakon. Se vei häneltä mahdollisuuden voittoon.

Verstappen ajoi ensimmäisen mutkan pitkäksi heti startissa, kun kisan lopulta voittanut McLarenin Oscar Piastri antoi hollantilaiselle painetta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Verstappen ei ollut saamastaan rangaistuksesta samaa mieltä tuomariston kanssa. Hän protestoi saamaansa rangaistusta kisan jälkeen, eikä ollut oikein juttutuulella.

– Siitä puhuminen olisi rehellisesti sanoen vain ajanhukkaa kaikille, Verstappen latasi Sky Sportsille.

– Puhuimme siitä paljon, mutta viime vuosi ja tämä vuosi ovat erilaisia sääntöjen suhteen, ja se on myös ongelma, Verstappen jatkoi ottaen esimerkiksi viime vuoden Austinin osakilpailussa sattuneeseen tilanteeseen Lando Norrisin kanssa mutkassa 12.

– Tämä ei kuitenkaan ole minun murheeni. Positiivista on se, että meillä oli ihan hyvä vauhti kisassa, ja olin paljon tyytyväisempi keskikovalla renkaalla, Verstappen jatkoi.

Verstappen nosti vielä uudestaan esille sääntöjen muuttumisen.

– Kaivetaan ne paperit esiin, kaikki on kirjoitettu sinne. Ei se ole minun intresseissäni (valittaa), minua kiinnostaa nyt vain päästä kotiin.

LUE MYÖS: Haastattelu: SHL-mestari Eetu Koivistoinen hehkuttaa nuorta ”ritiläpäätä” (Siniviiva.fi)