
Kalle Rovanperän kisa päättyy Kenian MM-rallissa karulla tavalla ennen 18. erikoiskoetta, kun kaksinkertaisen maailmanmestarin Toyotaan iski laturivika. Safari-rallin vuosina 2022 ja 2024 voittanut Rovanperä oli siinä vaiheessa kisassa viidentenä.
Rovanperä oli kertonut tallipäällikkö Juha Kankkuselle, ettei hänelle ollut sattunut aiemmin edes rengasrikkoa tunnetusti todella haastavissa olosuhteissa ajettavassa Safari-rallissa.
– Kai se sitten tuuri loppuu jossain vaiheessa, ja sitten tulee kaikki kerralla. Tämä oli sellainen viikonloppu alusta loppuun. Ei ollut tuuri meidän puolellamme, Rovanperä kommentoi MTV Urheilulle.
Rovanperä muistutti samalla, että tämä taisi olla hänen ensimmäinen rallinsa Toyotalla, kun kisa päättyi tekniseen vikaan.
– En tiedä, pystynkö sitä (pettymystä) hirveästi kuvailemaan. Pettynyt vain. Ei se ole mitenkään isompi tai pienempi pettymys. Peruspettymys. Semmoista se on. Tärkeitä pisteitä meni hukkaan, mutta se on välillä sellaista.