
F1-viikonloppu on käynnissä Saudi-Arabian Jeddassa. McLaren oli perjantain toisten harjoitusten nopein talli järjestyksessä Lando Norris – Oscar Piastri.
Red Bull oli pahoissa vaikeuksissa viime viikolla Bahrainissa, mutta nyt Max Verstappen oli kolmanneksi nopein ja taipui 0,28 sekuntia Norrisille.
Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko piti näkemäänsä positiivisena. Hän kommentoi asiaa kansainväliselle medialle ja ylisti, että kyseessä oli yksi ”parhaista perjantaista pitkään aikaan”.
– Kokeilimme erilaisia säätöjä aika-ajokierrokseen, ja se toimi. Olemme paljon lähempänä McLarenia, sanoi Marko.
Verstappen ei ollut aivan yhtä innoissaan, vaikka näkikin valoa.
– Yritimme erilaisia asioita auton kanssa löytääksemme ehkä hieman erilaisen suunnan. Uskon meidän oppineen siitä.
– Emme silti ole vielä siellä, missä haluaisin meidän olevan.