
Toyotan Kalle Rovanperä ei ole varsinaisesti nauttinut rallin MM-sarjan kauden kolmesta ensimmäisestä kilpailusta.
Suomalaisen tulokset ovat toistaiseksi olleet vaisuja, mutta nyt Rovanperä uskoo taas nauttivansa ajamisesta.
Nautintoa on luvassa Kanariansaarilla, missä ajetaan kauden neljäs ja samalla ensimmäinen täysiverinen asvalttikilpailu.
– On todella innostavaa päästä ajamaan uutta asvalttirallia, joka vaikuttaa olevan varsin erilainen verrattuna niihin, joihin olemme tottuneet. ERC-kisan (EM-sarjan) perusteella ralli näyttää todella hienolta – olosuhteet ovat vakaat ja hyvät, mikä tekee ajamisesta varmasti nautinnollista, Rovanperä ennakoi.
Asvaltti ei ole perinteisesti sopinut suomalaisille niin hyvin, mutta toisaalta Rovanperällä on jo kokemusta myös rata-autoilun puolelta. Toki – siitä huolimatta – haasteita lienee luvassa.
– Samalla se tulee olemaan melkoinen haaste, kun menemme sinne ensimmäistä kertaa ja joudumme tekemään nuotit täysin uusille teille. Niillä pätkillä on tärkeää olla joka kohdassa täysin tarkkana, jos haluaa olla nopea, Rovanperä sanoi.