Red Bull-tallin nelinkertaisen maailmanmestarin Max Verstappenin ensi kauden tilanne puhuttaa. F1-asiantuntija Ralf Schumacher on heittänyt lisää vettä tulikuumalle kiukaalle.

Hollantilaiset sisäpiirilähteet ovat jo ehtineet väittää Verstappenin solmineen sopimuksen Aston Martinin kanssa. Schumacher ei siihen usko.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Schumacher pitää yhtä todennäköisenä vaihtoehtona Mercedeksestä. Schumacher on lukeutunut jo jonkin aikaa siihen kaartiin, joka on pitänyt Verstappenin lähtöä täysin varmana.

Schumacher nostaa Astonin ja Mersun lisäksi esille myös kaksi muuta vaihtoehtoa. Ne ovat tuntuvasti epätodennäköisempiä, mutta F1:ssä on tapahtunut ennen arvaamattomia asioita.

– Luulen, että Zak Brown on myös kuviossa mukana, Schumacher lataa Backstage Boxengasse-podcastissa viitaten Verstappenin osalta sarjan tämän hetken mahtitalliin McLareniin.

McLarenin toimitusjohtaja Brown haluaa pitää Oscar Piastrin pitkällä sopimuksella riveissään, mutta Lando Norris saattaisi olla ”uhrattavissa” varsinkin siinä tapauksessa, jos hänestä ei ole sittenkään maailmanmestariksi tällä kaudella.

Pakkaa aina paikan tullen sekoittava Schumacher vetää hihastaan vielä yhden todellisen yllätyskortin. Se on Alpine, jonka taustoilla häärää käänteissään aina arvaamaton F1-jermu Flavio Briatore.

– Joku, jonka olemme täysin unohtaneet, ja joka myös näyttelee roolia, on Alpine, sillä Flavio Briatoren joukoilla on ensi vuonna Mercedeksen moottori käytössään. Gasly (Pierre) osoitti Bahrainissa, että auto ei ole niin huono. Ja kuvitelkaa, jos siinä olisi ensi vuonna 30 hevosvoimaa enemmän, Schumacher herkuttelee ainakin vielä täysin uskomattomalla ajatuksella.

LUE MYÖS: Analyysi: Unohtakaa Mikko Rantanen – tässä syy Dallasin lentokeliin (Siniviiva.fi)